Kulta

Byadmin

Kulta

Kulta hallitsi Jensenin 1990-luvun lopun valokuvia ja maalauksia, joissa jo näkyi Japanin matkojen vaikutus. Kulta lisää ahneutta. Kullan olemus on barbaari-nen, ja sivilisaatiot haluavat sekä kultaa että barbariaa. Modernismin mytologioiden heikennyttyä 1900-luvun loppupuolelta lähtien, länsimaisen taiteen historiaa on kirjoitettu uudelleen sensuroimatta taiteilijoiden merkitystä valloittajien intressien ajajina. Siirtomaavalloitusten aikakautena tutki musmatkailijat ja seikkailijat tunkeutuivat maapallon joka kolkkaan unelmoiden mittaamattomista aarteista ja kullan tuomasta vallasta. Kronikoitsijat kartoittivat meret ja mantereet, alkuperäisasukkaiden oudot ja kiehtovat ruumiin muodot painettiin kirjojen sivuille eurooppalaisen yleisön äimisteltäviksi. Samoja kulkureittejä seurasivat papit, tiedemiehet ja – taiteilijat, varustautuneina yhä kehittyneemmillä kuvan tekemisen teknologioilla.

Tämä on kuitenkin vain osa kertomusta, sillä kuvallisen representaation käytäntö ei merkinnyt vain kohdettaan vaan myös tekijänsä, ja valokuvan merkityssysteemin osasina objekti ja subjekti kiinnittyivät lopullisesti toisiinsa. Orientti ja Oksidentti siis syntyivät kaksosina ja toistensa vastakohtina, ja ne jatkavat ikuista paritanssiaan yhteisessä kuvallisessa media-avaruudessa.

Kameran kolonialismiin assosioituva menneisyys on läsnä Jensenin taiteessa. Sekä paino- että valokuvatekniikka, joita Jensen hyödyntää taitavasti,kantoivat ”valkoisen miehen taakkaa” eli toimivat eurooppalaisten apuväli- neinä muiden kansojen alistamiseksi. Kivipuutarha -sarja muodostuu Hugues Kraft -nimisen ranskalaisen biologin ja tutkimusmatkailijan 1880-luvulla otta- mista valokuvista, jotka esittävät japani- laisia puutarhureita ja kantajia. Näiden kiehtovien historiallisten dokumenttien alapuolelle on sijoitettu muun muassa kuvia ”perussuomalaisista” kivistä, jotka nousevat taustastaan yksilöityinä ja ympäristöstään irti leikattuina kuin Huit tisten hirvenpää. Toisiinsa rinnastettuina kuvat kyseenalaistavat sekä käsitteen suomalaisuudesta luonnollisena ja historiattomana että sen vastapoolin, käsitteen orientaalisuudesta ikiaikaisten traditioiden, kulttuuristen muotojen ja hierarkioiden tyyssiana.

Vaikka katsojina voimme ehkä hyvinkin samastua valokuvaajan silmään tähtäilemässä kameran eteen asettuneita lihaksikkaita japanilaisia työmiehiä, tämä positiomme horjuu Hugues Kraftia itseään esittävän monimielisen valokuvan edessä.

Kraft lepäilee kantotuolissa kahdenpuolialastoman kantajan välissä. Toisaalta hänen asentonsa viestii valkoisen miehen itsevarmuutta ja etuoikeutettua asemaa, toisaalta kuvan kompositio herättää mielikuvan saalistaan kantavista ylpeistä metsästäjistä. Eristettynä ja oudossa ympäristössä kuin kuiville nostettu ja suurennuslasin edessä oleva simpukka Kraft vuorostaan näyttäytyy voyeuristisen nautinnon objektina, sa- manaikaisesti osana ”meitä” ja ”heitä”.

Tunne yhtenäisestä ja suvereenista tekijyydestä hapertuu, koska kuvan visuaalinen järjestys lipsuu valtasuhteiden konventionaalisen representaation ulkopuolelle. Jensenin kuvissa tämä merkityksen horjuvuus kuitenkin näyttäytyy merkittävänä sinänsä – erilaisuus, toiseus ja yhteisen kielen puuttuminen rakentuvat kokemuksen lisäarvoksi.

Näin ollen ainoa universaali yhtei- nen ominaisuus ”meidän” ja kaikkien toisten välillä onkin ehkä vain univer- saali halu löytää vakuuttavia selityksiä horjuvien merkitysten maailmassa. Halu on kuin kullanhimo. Siispä muukalainen yhä uudelleen kesytetään kuvaksi ja esitetään fetissinä, joka peittää itseyttä uhkaavan vajavuuden. Vietin liike on arvaamaton, sillä valloittaja ja valloitettu voivat myös asua samassa ruumiissa.