Punainen

Byadmin

Punainen

Punainen on kiellettyjen nautintojen, ruumiillisuuden ja transgression väri. Punainen värjää tiedon ja vallan taiste- lukentät, sillä sukupuolimoraali on usein näiden kamppailujen perustana.

Siveettömien aktien näyttämöllä tai- teilija kuuluu marginaalisten henkilöiden galleriaan niin kuin japanilainen näyt- telijätär toimiessaan siltana tämän ja tuonpuoleisen välillä, sekä ihailtuna että epäiltynä erilaisuutensa vuoksi. Häntä rakastetaan Amaterasun, punaisen au- ringon jumalattaren ja elämän antajan ruumiillistumana. Ja häntä halveksitaan moraalittomana spektaakkelina, sinä elävänä materiaalina joka ruokkii hyvän ja pahan taistelua.

Museoesitteen estetiikkaa toistava sarja Tuntematon keräilijä asettaa näytteille vallan ja tiedonhalun, jotka ovat motivoineet eksoottisten, ei-eu- rooppalaisten esineiden keräilyä. Oudon kokoelman esineet eivät kerro mitään omasta syntyhistoriastaan, vaan ne on valjastettu artikuloimaan keräilijän maa- ilmankuvaa ja valloituksia. Ajan patinoi- ma kiinalais-japanilainen sanakirja, afrikkalaiset nenärenkaat (löytö Lähetyksen kirpputorilta) ja simpukat tekevät seuraa viktoriaanisen ajan eroottisille naismal- leille, joiden poseeraus asettaa kulttuu- riperinnön vaalimisen vakavan tradition jossain määrin huvittavaan valoon.

Viktoriaaniset viettelijättäret löytyvät vuonna 1998 Japanissa julkaistusta kirjasta EVA, European Classic Nude, joka näyttää olevan todistus siitä, että japanilaiset ovat oppineet katsomaan naisen ruumista hyvin länsimaisin sil- min – houkuttavana, moraalittomana ja turhamaisena. Moraalittomuuden esittäminen on yksi tapa hahmottaa evolutionistinen kertomus elämän alku- perästä, kehityksestä ja päämäärästä. Minuuden kielletyt alueet projisoituvat toisen ominaisuudeksi, vieraan ruumiin myötäsyntyiseksi irrationaalisuudeksi.

Naisen ruumis on aina potentiaa- linen sekasorron lähde, joka hallitse- mattomana uhkaa rikkoa esillepanon järjestyksen. Siksi viktoriaaniset alas- tonmallit on aseteltu huolellisesti, karva karvalta suittuina kameran valvontaan. He muuttuvat osaksi kuollutta luontoa, nature mortea, kuten ”laulavat korallit”, kalannahka, tekohampaat ja muut oliot, jotka häilyvät levottomasti inhimillisen ja ei-inhimillisen rajalla.

Jos kulttuurin kerääminen ei voi taata kokemusta eheydestä, jatkuvuu- desta ja merkityksestä, kuten Jensenin työt viestivät, niin miten sitten voimme kohdata vieraan katseen? Pohtiessaan taiteen tekemisen historiallisia sivu- merkityksiä, Jensen ei tarjoa katsojalle helppoja ratkaisuja, vaan tuo esille ne säröt ja ristiriidat, jotka ovat leimanneet toiseuden kuvausta taiteessa. Hän lähestyy representaation ongelmaa lomittamalla toisiinsa kaksi esittämisen rekisteriä – kuvallisen ja kerronnallisen – ja problematisoi sen vallan, jonka avulla taiteilijan katse tuottaa todellisuu- den illuusioita.

Yksi Jensenin varhaisemmista töis- tä, Kimono isälle (2000), tarjoaa tästä kauniin ja vaikuttavan esimerkin. Työn keskiöön upotettuna taiteilijan isän kuva rinnastaa henkilökohtaisen perhetarinan ja vierauden teemat. Kullalla, mustalla ja punaisella maalattu teoskokonaisuus muodostaa seinälle suurikokoisen T:n, kuin auki levitetyn kimonon, joka kasvaa sekä japanilaisen naisen että taiteilijan oman ruumiin metaforaksi.

13.2.2006

Asta Kuusinen
Renvall-instituutti
Helsingin yliopisto

Yukako Uemura
japanin kielen lehtori
Aasian ja Afrikan kielten ja
kulttuurien laitos
Helsingin yliopisto

Kirjallisuutta:

Bloom, Lisa, ed. With Other Eyes:
Race and Gender in Visual Culture. Minneapolis and London: University of Minnesota Press, 1999.

Clifford, James. The Predicament of Twentieth Century
Art. London and Cambridge, MA: Harvard University Press, 1988.

Konttinen, Annamari ja Seija Jalagin, ed.
Japanilainen nainen kuvissa ja kuvien takana.
Tampere: Suomen Japanin Instituutti, Vastapaino, 2004.

de Lauretis, Teresa. Technologies of Essays on Theory, Blooming- Film, and ton: Indiana University Press, 1987.