Luonnonilmiöiden ja ihmiselämän välisten yhteyksien tiedostaminen ja intuitiivisen ymmärryksen herättäminen luonnollisesta järjestyksestä , myös katsojassa, on yksi perimmäisistä kuvan tekemiseni päämääristä.
Siispä läntisten ja itäisten luontokäsityksen vertaaminen onkin kiinnostanut pitkään

"Ihminen on samalla sekä luonnontuote, että kulttuurinen olento Siihen millaiseksi tämä jännite muodostuu vaikuttaa ennen kaikkea luonnonmaantieteelliset olosuhteet, asenteemme niihin ja käsityksemme maailmasta. Lännessä on Platonista lähtien ollut ominaista ruumiin ja hengen vastakkainasettelu, joka kärjistyy Descartesin ajattelussa. Sama dikotomisuus on määrittänyt muitakin käsitepareja, kuten luonto-kulttuuri, mies-nainen, julkinen-yksityinen, hyvä-paha.
Kaksinaisuudelle on ollut tyypillistä jäykät valta ja arvohiererkiat; esimerkiksi ihmistä on pidetty luonnon herrana, joka on saanut vapaasti hyödyntää muuta luomakuntaa. Viimeisen sadan vuoden aikana perinteisen ajattelun rinnalle on vakiintunut myös toisenlaisia näkemyksiä. Tunnetuimpia näistä ovat Ludwig Feuerbachin, Martin Heideggerin, Maurice Merleau-Ponty ja Martin Buberin esittämät ajatukset oman ruumiin, toisen ihmisen ja maaperän tärkeydestä.
Japanissa ihmisen suhde luontoon ei perustu dualismille. Sen tilalla on lähes symbioottinen suhtautuminen luonnolliseen ympäristöön.
Perustan japanilaiselle luontosuhteelle antoi Japanin alkuperäinen kansanusko shintolaisuus. Se pohjautuu animismiin eli luonnon sieluttamiseen; luonto on täynnä jumalolentoja(kami) ja niiden uskotaan viihtyvän erityisesti luonnonkauniissa puissa, joissa, kivissä ja vuorissa .Ihmisen osana on sulautua harmonisesti ympäristöön ja tätä suurempaan kosmokseen. Holistisuutta, harmoniaa ja tasapainoa ihmisen ja luonnon välillä ovat painottaneet myös muut uskonnolliset ja filosofiset virtaukset; budhalaisuus, taolaisuus ja kunfutselaisuus"

Lainaus Anu Mannonen; Tatuoitu Ruumis:Luonnon ja Kulttuurin välimaastossa, Sauna-Furo/ Japanilaisen kulttuurin ystävät/ Hashi no: 19