| |
Punainen on kiellettyjen
nautintojen,
ruumiillisuuden ja transgression väri.
Punainen värjää tiedon ja vallan taiste-
lukentät, sillä sukupuolimoraali on usein
näiden kamppailujen perustana.
Siveettömien aktien näyttämöllä tai-
teilija kuuluu marginaalisten henkilöiden
galleriaan niin kuin japanilainen näyt-
telijätär toimiessaan siltana tämän ja
tuonpuoleisen välillä, sekä ihailtuna että
epäiltynä erilaisuutensa vuoksi. Häntä
rakastetaan Amaterasun, punaisen au-
ringon jumalattaren ja elämän antajan
ruumiillistumana. Ja häntä halveksitaan
moraalittomana spektaakkelina, sinä
elävänä materiaalina joka ruokkii hyvän
ja pahan taistelua.
Museoesitteen estetiikkaa toistava sarja Tuntematon keräilijä asettaa
näytteille vallan ja tiedonhalun, jotka
ovat motivoineet eksoottisten, ei-eu-
rooppalaisten esineiden keräilyä. Oudon
kokoelman esineet eivät kerro mitään
omasta syntyhistoriastaan, vaan ne on
valjastettu artikuloimaan keräilijän maa-
ilmankuvaa ja valloituksia. Ajan patinoi-
ma kiinalais-japanilainen sanakirja, afrikkalaiset nenärenkaat (löytö Lähetyksen
kirpputorilta) ja simpukat tekevät seuraa
viktoriaanisen ajan eroottisille naismal-
leille, joiden poseeraus asettaa kulttuu-
riperinnön vaalimisen vakavan tradition
jossain määrin huvittavaan valoon.
Viktoriaaniset viettelijättäret löytyvät
vuonna 1998 Japanissa julkaistusta
kirjasta EVA, European Classic Nude,
joka näyttää olevan todistus siitä, että
japanilaiset ovat oppineet katsomaan
naisen ruumista hyvin länsimaisin sil-
min – houkuttavana, moraalittomana
ja turhamaisena. Moraalittomuuden
esittäminen on yksi tapa hahmottaa
evolutionistinen kertomus elämän alku-
perästä, kehityksestä ja päämäärästä.
Minuuden kielletyt alueet projisoituvat
toisen ominaisuudeksi, vieraan ruumiin
myötäsyntyiseksi irrationaalisuudeksi.
Naisen ruumis on aina potentiaa-
linen sekasorron lähde, joka hallitse-
mattomana uhkaa rikkoa esillepanon
järjestyksen. Siksi viktoriaaniset alas-
tonmallit on aseteltu huolellisesti, karva
karvalta suittuina kameran valvontaan.
He muuttuvat osaksi kuollutta luontoa,
nature mortea, kuten ”laulavat korallit”,
kalannahka, tekohampaat ja muut oliot,
jotka häilyvät levottomasti inhimillisen ja
ei-inhimillisen rajalla.
Jos kulttuurin kerääminen ei voi
taata kokemusta eheydestä, jatkuvuu-
desta ja merkityksestä, kuten Jensenin
työt viestivät, niin miten sitten voimme
kohdata vieraan katseen? Pohtiessaan
taiteen tekemisen historiallisia sivu-
merkityksiä, Jensen ei tarjoa katsojalle
helppoja ratkaisuja, vaan tuo esille ne
säröt ja ristiriidat, jotka ovat leimanneet
toiseuden kuvausta taiteessa. Hän
lähestyy representaation ongelmaa
lomittamalla toisiinsa kaksi esittämisen
rekisteriä – kuvallisen ja kerronnallisen
– ja problematisoi sen vallan, jonka
avulla taiteilijan katse tuottaa todellisuu-
den illuusioita.
Yksi Jensenin varhaisemmista töis-
tä, Kimono isälle (2000), tarjoaa tästä
kauniin ja vaikuttavan esimerkin. Työn
keskiöön upotettuna taiteilijan isän kuva
rinnastaa henkilökohtaisen perhetarinan
ja vierauden teemat. Kullalla, mustalla
ja punaisella maalattu teoskokonaisuus
muodostaa seinälle suurikokoisen T:n, kuin auki levitetyn kimonon, joka
kasvaa sekä japanilaisen naisen että taiteilijan oman ruumiin metaforaksi.
13.2.2006
Asta Kuusinen
Renvall-instituutti
Helsingin yliopisto
Yukako Uemura
japanin kielen lehtori
Aasian ja Afrikan kielten ja
kulttuurien laitos
Helsingin yliopisto
Kirjallisuutta:
Bloom, Lisa, ed. With Other Eyes:
Race and Gender in Visual Culture. Minneapolis and London: University of Minnesota
Press, 1999.
Clifford, James. The Predicament of Twentieth Century
Art. London and Cambridge, MA: Harvard University Press, 1988.
Konttinen, Annamari ja Seija Jalagin, ed.
Japanilainen nainen kuvissa ja kuvien takana.
Tampere: Suomen Japanin Instituutti, Vastapaino, 2004.
de
Lauretis, Teresa. Technologies of Essays on Theory, Blooming- Film, and ton: Indiana University
Press, 1987.
|
