| |
|
| |
Vuosien aikana olen koettanut löytää grafiikan
alueelta itselleni sopivia työskentelytapoja ja tekniikoiden sovellutuksia,
jotka antaisivat mahdollisuuden myös spontaanimmalle työskentelylle.
Olen aikaisemmin löytänyt niitä mm. sokeriakvatintan parista.
käyttäen sitä mm. tahratestinomaisesti laattoja valmistamistaen,
ja siten omia valintojani testaten . 90-luvun puolivälistä alkaen
olen käyttänyt samaan tarkoitukseen valokuvaa; intuitiiviseen
kuvaamiseen ja runsaan kuvamateriaalin keräämiseen ja jatkotyöskentelyyn
erilaisilla gravyyritekniikoilla. Olen työskennellyt myös isommassa
koossa yhdistelmillä joissa olen valottanut kuvia valotusemulsiolla
käsitellyille papereille ja jatkaen mm. maalaten. Taidegrafiikkaan
yleensä liittyy paljon teknistä hallintaa, jonka kurissa pitämiseksi
on siis keksittävä ratkaisuja, että se pysyisi palvelijana
varsinaisten ideoiden toteuttamiseksi. Runsaan kuva-aineiston keskellä, omia valintoja testaamalla, merkityksiä etsien,
sattumalle ja spontaaniudelle tilaa antaen, koetan hahmottaa omaa "alkukieltäni" joka
tiedostamattomastani nousee, unien, analyysin ja taiteen tekemisen avulla.
Jyväskylän 10 s Grafiikan triennaali luetteloon
teksti 2002/ Anita Jensen
|
| |
 |
| |