2006 Nähdyksi tulemisen pelosta – Galleria Orton – Otso Kantokorpi

Byadmin

2006 Nähdyksi tulemisen pelosta – Galleria Orton – Otso Kantokorpi

NÄHDYKSI TULEMISEN PELOSTA

Anita Jensenin kehityskulku graafikkona figuratiivisista, lähinnä ehkä tunnetiloja hahmottavista kuvista Rorshachin musteläiskätestiä muistuttavien ja kooltaan kasvaneiden kuvien kautta nykyiseen vaiheeseen, jossa rinnastuvat usein japanilaisen ja länsimaisen kuvaston erilaiset kulttuuriset esityskonventiot, tarjoaa katsojalle selkeitä katkoskohtia sekä tekniikan että sisältöjen suhteen, mutta Jensenille itselleen pohjaviritys on kuitenkin aina ollut sama ja tunnistettava.
Jensen ei tee yhtä ja samaa teosta, niin kuin joistain taiteilijoista on joskus ollut tapana sanoa, vaan käsittelee hyvinkin erilaisilla tekniikoilla yhtä ja samaa teemaa: nähdyksi tulemista, sen pelkoa ja siihen yhdistyvää ihmetystä siitä, että itse kuitenkin näkee. Peittämistä ja paljastamista.
Kysymykset ovat ikuisia ja suuria sekä taiteessa, että myös laajemmin kaikessa elämässä: Mitä on tulla nähdyksi? Miten ja miksi peittää näkyvyytensä? Mitä peitetyn takaa voi yrittää nähdä? Mitä ylipäänsä on nähdä? Voimmeko nähdä jotain, joka on totuudellista?
Näin taiteilija tekee tietyllä tavalla psykodiagnostiikkaa ja kysyy kuten Rorchachin testiä suorittava henkilö: ”Mitä näet tässä?” Erona on se, että taiteilija ei tulkitse vastauksia vaan pitää kysymykset jatkuvasti vireillä ja hengissä: muuntaa, tarkentaa ja vaihtaa näkökulmaa. Ja jos taide on kommunikaatiota taiteilijan ja katsojan välillä, on kuin Jensen houkuttelisi: ”Katso tarkemmin!”

Jensenin tuotanto muistuttaa tässä suhteessa nykytaiteelle ominaista yksilön identiteetin ja identiteettien rakentumista tutkivaa projektia, mutta Jensen tekee havaintonsa ja kommenttinsa epäsuoremmin ja poeettisemmin, jolloin teosten sisältö ei tyhjene niin nopeasti – jos lainkaan. Mukana on aina epävarmuus, arvoituksellisuus ja tarve kysyä samoja kysymyksiä uudelleen, eri näkökulmasta ja erilaisten uusien kerrostumien purkamisen kautta.
Tutustuminen japanilaiseen kulttuuriin on syventänyt tätä tematiikkaa.
Jensenin omin sanoin: ”Matkustamalla konkreettisesti ja henkisesti näiden kahden kulttuurin välillä, voin jatkuvasti tunnistaa psyykkisiä yhtäläisyyksiä ilmiselvien erilaisuuksien takaa. Samalla, matkalla olon hedelmällinen tila saa aikaan ”itsensä tunnistamisen” ja ”uudelleen löytämisen” ilmapiirin, joka tuottaa runsaasti itselleni merkitykselliseltä tuntuvaa kuvastoa.”
Vieras kulttuuri on ikään kuin peili, jonka avulla itseään ja omaa kulttuuriaan voi tarkkailla uudesta näkökulmasta. Kun joutuu opettelemaan toisen kulttuurin itsestäänselvyyksinä pidettyjä konventioita, asettuvat omankin kulttuurin usein niin reflektoimattomat ja usein kritiikittä omaksutut sopimuksenvaraiset asiat tarkempaan ristivaloon. Kuvakulttuurien vastakkaisuudet ovat kuitenkin monimutkainen ja koko ajan monimutkaistuva asia, minkä koen hyvin konkreettisesti, kun Jensen näyttää minulle japanilaista valikoimaa klassisista eurooppalaisista alastonkuvista ja kysyy: Miksi juuri nämä kuvat?
Jensen ei rinnasta keskenään kulissia ja totuutta vaan erilaisia tapoja esittää asioita, jolloin kyse ei ole siitä, että rinnastusten avulla selviäisi jonkin ahaa-elämyksen kautta totuus. Kyse on pikemminkin siitä, että taiteilija kysyy totuudellisuuden perään. Voiko totuutta olla? Miten sen voisi esittää? Miten sitä voisi edes yrittää esittää?

Otso Kantokorpi
Galleria ORTONIN Luetteloon 2006